Marski Challenge on yli vuosikymmenen järjestetty perinteikäs seikkailu-urheilutapahtuma, jossa pyöräillään, juostaan ja melotaan suunnistamalla rastilta toiselle kahden hengen joukkueissa. Tapahtumassa on kaksi sarjaa: Kunto-Marski ja Kilpa-Marski.
Kunto-Marski on suunniteltu terveille ja ulkoilusta pitäville liikkujille. Suunnistus on varsin helppoa ja peruskartanlukutaidolla pärjää. Pärjäät peruspyörällä.
Kilpa-Marskissa suunnistus-, pyöräily- ja melontaosuudet ovat vaativampia ja kestollisesti pitempiä kuin Kunto-Marskissa. Suosittelemme maastopyörää. Kilpa-Marski on kaikkien sarjojensa (miesparit, naisparit ja sekaparit) osalta seikkailu-urheilun SM-keskimatkan kilpailu vuonna 2026.
Turvallisuus
Järjestäjä vaatii, että kilpailuun lähtevässä matkapuhelimessa on ainakin kisan ajan ladattuna 112-sovellus. Hätätilanteessa sovelluksen kautta tehtävä hätäpuhelu antaa hätäkeskukselle tarkan sijainnin, jolloin apu pääsee mahdollisimman nopeasti perille.
Seikkailun kulku
Seikkailu käydään joukkueina (kahden henkilön joukkueet). Ajanotto alkaa lähdöstä. Joukkueiden tulee edetä kilpailureitti läpi järjestäjän antaman reittikirjan ohjeiden mukaisesti. Joukkueet käyttävät koko matkan ajan suunnistus- tai maastokarttoja reitillä etenemiseen. Leimaaminen rasteilla tapahtuu elektronisella EMIT-leimausjärjestelmällä. EMIT-kortin voi vuokrata järjestäjältä. Nopeimmin reitin edennyt joukkue voittaa.
Sarjat, sarjojen kestot ja palkinnot
Kilpailun sarjavaihtoehdot ovat Kilpa-Marski ja Kunto-Marski. Kilpa-Marskissa mies-, nais- ja sekajoukkueet kilpailevat omissa sarjoissaan. Kilpa-Marskissa kaikki joukkueet suorittavat saman reitin. Myös kunto-Marskissa kaikki joukkueet suorittavat saman reitin. Kunto-Marskissa maksimijoukkuemäärä on 80 joukkuetta. Kaluston riittävyyden takia on todennäköistä, että Kunto-Marskissa kilpailun lähtö tapahtuu porrastetusti kahdessa erässä.
Reitillä etenemiseen on maksimiajat. Kilpa-Marskissa joukkueella on käytössä 7 tuntia ja Kunto-Marskissa 6 tuntia reitillä etenemiseen. Joukkueen tulee saapua ennen maksimiajan täyttymistä maaliin, vaikka reittiä ei olisi kokonaan suorittanut. Maksimiajan ylitys aiheuttaa hylkäyksen.
Kilpa-Marski on kaikkien sarjojensa osalta seikkailu-urheilun SM-keskimatkan kilpailu vuonna 2026.
Kunto-Marskissa on mahdollisuus voittaa arvontapalkintoja. Arvontapalkinnot arvotaan kilpailun aikana kilpailukeskuksessa ja joukkueet voivat käydä kilpailun jälkeen käydä palkintopöydällä katsomassa, onko arpaonni osunut omalle kohdalle.
Seikkailun liikkumismuodot
Seikkailussa edetään jalan, pyörällä ja meloen maastokarttojen ja reittiohjeiden eli reittikirjan avulla. Lisäksi reitillä voi olla yllätystehtäviä eli QUEST-rasteja. Kilpa-Marskissa noudatetaan Suomen seikkailu-urheiluliiton ohjeistusta kilpailukulusta.
Sotilasurheiluliiton sarja
SOTUL:n joukkueiden paremmuus ratkotaan Kilpa-Marskissa ja Kunto-Marskissa. Joukkueen jäsenten tulee kuulua sotilasurheiluliiton alaiseen seuraan.
GPS-seurantalaite
Jokainen joukkue saa materiaalinjaossa GPS-seurantalaitteen, jota tulee kantaa mukana kokokilpailun ajan repussa tai vastaavassa kantovälineessä. Joukkue on korvausvastuussa kadonneesta laitteesta (200 e).
Kaikkien joukkueiden GPS-seuranta löytyy kilpailun alettua osoitteesta https://www.tulospalvelu.fi/gps/.
Matkapuhelimet ja GPS-kellot
KILPA-MARSKI (tämän hetkisten SM-sarjan sääntöjen mukaisesti):
Matkapuhelimen tulee olla toimiva ja se tulee olla täysin ladattu ja pois päältä kilpailun aikana.
Matkapuhelimen saa laittaa päälle vain hätätapauksissa järjestäjien tai ensiavun tavoittamiseksi.
Puhelimet sinetöidään kirjekuoreen. Tämä tarkistetaan maaliin tullessa. Joukkue vastaa itse että kirjekuori on pakattu vesitiiviisti. Matkapuhelimen käyttö muuhun tarkoitukseen kuin hätätilanteissa johtaa hylkäämiseen.
Varmistakaa turvapuhelimen avauskoodit niin, että jokainen joukkueen jäsen pääsee tarvittaessa käsiksi puhelimeen.
GPS-urheilukellot ovat kiellettyjä kilpailuissa, muuten kuin erillisessä AR-tilassa (Garmin). AR-tilassa oleva kello rekisteröidään materiaalin jaon yhteydessä.
Oman GPS-kellon voi laittaa puhelimen sinettipussiin mikäli haluaa tallentaa suorituksen.
KUNTO-MARSKI:
Puhelimet saavat olla päällä ja urheilukellojen käyttö on sallittua.
Ensiapu ja oma vakuutusturva
Kilpailuorganisaatiolla ei ole lääkintätiimiä, joten ensiapuvälineet ja matkapuhelin ovat ehdottomia kantaa mukana. Huolehdi myös omasta vakuutusturvasta: kilpailijat kilpailevat omalla vastuullaan/omalla vakuutuksellaan tapahtuman aikana.
Kilpailija huolehtii tapahtumassamme käyttämänsä kalustonsa vakuutusturvasta.
Suomen seikkailu-urheiluliitto ry ja Pohjola Vakuutus ovat neuvotelleet vakuutussopimuksen. Sinulla on halutessasi mahdollisuus ostaa tapahtumakohtainen tai loppuvuoden kilpailut kattava tapaturmavakuutus. Lue lisää seikkailu-urheiluliiton sivuilta: VAKUUTUS
Pukeutuminen ja peseytyminen
Pukeutumiseen ja peseytymiseen löytyy tiloja kilpailukeskuksesta. Miehille ja naisille on omat tilavat saunat. Tänä vuonna kilpailijoilla on käytössä myös uimahallin puolen altaat. Omat uima-asut mukaan.
Melontakalusto
Melontakalustona on perinteisesti avokanootti. Omien pelastusliivien ja melojen (yksilapainen mela) käyttö on mahdollista. Ilmoittautumispaikalla on informaatio välineiden toimittamiseen suorituspaikalle. Kilpailijat itse vastaavat omien välineiden riittävän selkeästä merkinnästä epäselvyyksien välttämiseksi.
Ruokailu
Ruokailu on Kiipula-opiston ravintola Rusthollissa. Ruokailu on avoinna tapahtuman aikataulussa ilmoitetulla tavalla. Ilmoittautumismaksu sisältää ruokailun. Ruokailua varten ei jaeta erillisiä ruokailulippuja. Ilmoita erityisruokavaliot ilmoittautumislomakkeessa.
Tuttuun tapaan yhteistyökumppanimme tarjoaa Pingviini-jäätelöpallot jälkiruuaksi kisaajille Ravintola Rusthollin tiloissa.
Majoitus
1 hh 65,00 €/yö, ilman aamiaista
2 hh 80,00 €/yö, ilman aamiaista
Huoneisto (2-3hh) 120 €, ilman aamiaista.
Majoitushintoihin sisältyy liinavaatteet ja pyyhkeet.
Lisäpatja huoneeseen 10,00 €/yö ja matkasänky (0-2 v.) veloituksetta.
Asuntoauto/-vaunupaikka: 26,00 €/vrk/auto, Caravan-kortilla -2,00 €.
Aamiainen (2-12 v.) 4,60 € / hlö
Aamiainen (aikuinen) 6,10 € / hlö
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Majoitusvaraukset suoraan Guest Housesta kiipula.guesthouse@kiipula.fi tai 040 4563060 koodilla Marski-26.
Majoituskiintiö (4 x 1hh, 10 x 2hh ja 6 x huoneisto) pidetään tapahtumalle 16.7.2026 asti.
Aamiainen tulee tilata sähköpostilla osoitteesta: (osoite päivitetään tähän mahdollisimman pian)
Peruutusehdot
Sairastumistapauksissa joukkue vastaa itse varajäsenten hankinnasta eikä osallistumismaksua palauteta.
Jos järjestäjä joutuu perumaan tapahtuman viranomaisten rajoitusten tai muun ehdottaman pakottavan syyn takia, pidättää järjestäjä 10€:n toimistomaksun osallistumismaksusta. Loppuosa palautetaan osallistumismaksun jo maksaneille.
Kysymyksissä ole tarvittaessa yhteydessä järjestäjään: tatu@multievent.fi
Muuta
kilpailun tiedottaminen tapahtuu Instagramissa (@marskichallenge) ja Facebookissa
järjestäjällä on vuokralla muutamia perusmaastopyöriä ja kypäriä. Pyörävuokra sisältää kypärän. Vuokra kustantaa 60 €/kpl. Vuorattavat pyörät: Canyon Dude fatbike 2 kpl (M- ja L-koko), Canyon Neuron CF täysjoustopyörä (M-koko) sekä Canyon Spectral CF (M-koko). Ota yhteyttä järjestäjään vuokratarpeesta.
järjestäjällä on vuokralla muutamia karttatelineitä pyöriin. Telinevuokra 25 €/kpl. Ota yhteyttä järjestäjään vuokratarpeesta.
Vuokraukset tulee sopia järjestäjän kanssa viimeistään 12.7.2026.
vuokraaja on korvausvelvollinen vuokrakalustoon aiheuttamiinsa suurempiin vahinkoihin.
kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden kilpailua koskeviin muutoksiin
kilpailussa järjestäjällä on kuvaaja/kuvaajia, osallistumalla tapahtumaan samalla hyväksyy tapahtuman kuva- ja videomateriaalin käytön tapahtuman viestinnässä
Ilmoittautuminen on avoinna 12.1.2026–6.7.2026.
Ilmoittaudu kisaan täältä: ILMOITTAUTUMISLOMAKE
Suorita ilmoittautumisen jälkeen kisamaksut järjestäjän tilille:
TILINUMERO: FI19 1264 5000 0255 42 Nordea
MERKITSE SAAJAKSI: Multievent Oy
VIESTIKENTTÄÄN: joukkueen nimi
Osallistumismaksu määräytyy maksuajankohdan mukaan.
Hintaporras: Kunto-Marski 180 € / joukkue, Kilpa-Marski 190 € /joukkue 15.4.2026 asti
Hintaporras : Kunto-Marski 200 € / joukkue, Kilpa-Marski 210 € /joukkue 21.6.2026 asti
Hintaporras 3: Kunto-Marski 230 € / joukkue, Kilpa-Marski 240 € /joukkue 6.7.2026 asti
Liikuntaedut
HUOM! Ilmoita Smartum/Epassi/Edenred maksusta järjestäjälle sähköpostiin: tatu@multievent.fi
Voit maksaa liikuntaeduilla osallistumisen tapahtumaan. Maksa liikuntaetusovelluksella, palveluntarjoajana on Multievent Oy.
Yritykset - laskutus
Mikäli yritys maksaa osallistumisenne ja teillä on laskutustarve, olkaa yhteydessä tatu@multievent.fi
laadukkaat kilpailumateriaalit (painetut kartat kosteutta kestävälle materiaalille, reittikirja ja muut mahdolliset ohjeet)
GPS-seurannan
ruokailun ja jäätelöpallon
ajanoton ja tulospalvelun
melontakaluston
yllätystehtävä/-t eli QUESTIT materiaaleineen (Kunto-Marskissa)
peseytymistilat (pukuhuoneet, saunat ja uimahallissa uintimahdollisuuden)
yleisjärjestelyt, esim. riittävät paikoitusalueet
SM-palkinnot kilpasarjojen kolmelle parhaalle
arvontapalkintoja kuntosarjalaisille
kilpailun jälkeen mahdollisuuden kevyeen pyörän pesuun
Pakolliset varusteet (joukkue):
2 x pyörä
2 x pyöräilykypärä
hanskat molemmille jäsenille esim. pyöräilyhanskat, työhanskat tms.
8 kpl hakaneuloja numerolappujen kiinnittämistä varten tai numerovyöt
1 x kompassi
1 x reppu/vast. (GPS-laitetta varten minimissään)
1 x EMIT-leimauskortti (mahdollisuus vuokrata järjestäjältä 5 € hintaan, ilmoita tarpeesta ilmoittautumislomakkeessa)
1 x puhelin vedenpitävästi pakattu, KILPA-MARSKISSÄ SINETÖITY KIRJEKUOREEN
1 x permanenttitussikynä
1 x EA pakkaus: minimissään 1 kpl ensiside, urheiluteippiä 1 m ja laastaria 2 kpl.
riittävästi nestettä ja energiaa reitille
Suositellut varusteet:
karttatelineet pyöriin, ole vuokraustarpeesta yhteydessä järjestäjään. Karttatelineitä myy esim. Mika Tervala: https://www.karttatelineet.com
pyöränrenkaan korjaussetti, minimissään vararengas, rengasrauta ja pumppu/patruuna
juomankantolaite ja juomapussi sekä juomapulloja
vaihtovaatetta
kartanpäällystysvälineet, muovitaskuja yliviivauskyniä reitin tekoon. Huom! Kilpailijat vastaavat itse karttojen ja reittikirjan säänkestävyyden varmistamisesta, vaikka kartat ovat painettu laadukkaalle materiaalille.
Kilpa-Markissa noudatetaan seikkailu-urheiluliiton sääntöjä. Säännöt voivat päivittyä kevään 2026 aikana.
Marski Challenge 2026 säännöt päivitetään tähän lähempänä tapahtumaa.